I Am Your God kunnioittaa extreme metalin esi-isiä Foregods-cover-EP:llä

I Am Your God julkaisee tämän vuoden lopulla cover-EP:n, joka pitää sisällään viisi bändille ja koko alalle merkityksellistä kappaletta ja artistia. Foregods-kokonaisuuden ensimmäisenä singlenä kuullaan tänään julkaistava Children of Bodomin Are You Dead Yet?. Samalla julkaisu juhlistaa Alexi Laihoa, joka olisi tänään täyttänyt 47 vuotta.

”Ajatus EP:n tekemisestä alkoi kypsyä, kun saimme idean lisätä silloin tällöin covereita keikoille uusina yllätyksellisinä elementteinä. COB:n merkitys skenen uudistajana on kiistaton, ja Are You Dead Yet? on heittämällä yksi heidän ikonisimmista kappaleistaan, joten valinta ensimmäiseksi singleksi oli helppo”, bändi kertoo.

Tulevalla Foregods-EP:llä on Bodomien lisäksi mukana biisit In Flamesilta, Iron Maidenilta, Sentencediltä sekä Dissectionilta. 

”Kokonaisuus tulee olemaan suuri kunnianosoituksemme extreme metalin esi-isille tai kuten englanniksi voi sanoa, ’foregodeille’. Meitä on viisi jätkää bändissä, ja jokainen sai tuoda pöytään oman ideansa, joista tämä EP koostuu”, yhtye kertoo.

I Am Your God on seuraavan kerran nähtävissä livenä Helsingin Tiivistämöllä perjantaina 8.5. yhdessä Rioghanin kanssa, kesällä IAYG esiintyy esimerkiksi Norjassa Rockholm-festivaalilla 25. heinäkuuta.

I Am Your God julkaisi kolmannen studioalbuminsa  viime vuoden huhtikuussa.

www.iamyourgodband.com

Scroll to Top