Melodista ja raakaa death metalia louhiva Nameles julkaisi debyytti-EP:nsä Malum ineo orego

Raa’an melodisen death metalin maastossa rymistelevä Nameles julkaisi tänään debyytti-EP:nsä Malum ineo orego. Viime kesänä Tuskassakin nähty jyväskyläläisyhtye ei säästele paukkujaan, vaan aloitusraitana toimiva nimikkokappale kiskaisee kuulijan suoraan tanakoiden riffien ja synkkien melodioiden syövereihin.

Suomenkieliseen tulkintaan luottava yhtye kertoo Malum ineo orego -nimen olevan latinaa, ja kääntyvän muotoon ”paha alkaa tästä”.

”Kappale on tarina ihmisyydestä ja siitä, ettei kukaan ole syntyjään paha. Kappaleella maalataan kuva siitä, mitä ympäristötekijät, kasvatus ja ennen kaikkea mitä niiden täydellinen epäonnistuminen luovat ihmisestä pitkässä juoksussa”, yhtye kommentoi.

Namelesia pidempään seuranneet saattavatkin huomata kappalelistauksessa tutun nimen. Alun perin vuonna 2019 julkaistua Pelolla ohjaa -kappaletta ei löydy enää suoratoistopalveluista. Nyt biisin päivitetty versio näkee päivänvalon EP:n julkaisun ohella.

”Olemme luoneet nahkamme kokonaan uudelleen, joten halusimme ottaa vanhasta tuotannosta muutaman rallin ja nostaa ne sille tasolle, jolla Nameles nykypäivänä toimii. Emme tehneet paluuta tullaksemme leikkimään. Nameles on nälkäinen yhtye, ja haluamme näyttää metallikansalle mistä meidät on tehty”, yhtye niputtaa.  

Malum ineo orego -EP:n kappalelistaus:
1. Malum ineo orego
2. Ei hätää
3. Tuhkaksi poltettu maa
4. Pelolla ohjaa

Univaltakunta Studiolla tuotantonsa timanttiseksi hionut Nameles kertoo soundinsa rakentuvan nopeiden ja tarkkojen rumpukomppien, järeiden mutta tarttuvien kitarariffien sekä vakuuttavan laulusaundin ympärille. Tuloksena on raivokas, mutta melodisesti koukuttava kokonaisuus, joka puree niin livenä kuin levyltä.

”Namelesin musiikki on suunnattu niille, jotka kaipaavat metalliltaan sekä teknistä taituruutta että primitiivistä voimaa – raivoa, groovea ja melodioita, jotka jäävät mieleen vielä viimeisen iskun jälkeenkin”, yhtye linjaa.

Tänä vuonna Nameles aikoo keskittyä aktiivisesti keikkailuun. Yhtye myös vihjailee, että loppuvuodesta on luvassa seuraava studioreissu. 

Tulevat keikat:
12.4. RockNeck, Jyväskylä
11.6. DOM, Mikkeli
18.6. Bar Loose, Helsinki
8.8. Patruuna fest, Imatra 
10.10. Ottopoika, Kuopio
+ lisää tulossa piakkoin

INSTAGRAM | FACEBOOK | YOUTUBE | SPOTIFY

Scroll to Top